HOY Invest - Kirjanpitäjä / Controller

HOY Invest konserni etsii Kirjanpitäjää ja Controlleria monipuolisiin taloushallinnon tehtäviin.
Rooli sisältää kaksi osa-aluetta: 60 % kirjanpidon tehtäviä ja 40 % controllerin vastuita. Haemme henkilöä, jolla on kokemusta kirjanpidosta ja joka on motivoitunut kehittymään ja oppimaan controllerin tehtävissä työn kautta. HOY Invest tarjoaa mahdollisuuden kasvaa roolissa ja kehittyä asiantuntijana osaavan tiimin tuella.
Tulet osaksi HOY Invest Oy:n tiivistä, motivoitunutta ja rentoa tiimiä, jonka muodostavat toimitusjohtaja, talousjohtaja ja pääkirjanpitäjä / Controller. Roolissasi raportoit konsernin talousjohtajalle.
Perustiedot
- Sijainti: HOY Invest Oy:n toimipiste, Piispankatu 10, Turku, sekä Raiha Hydraulics Oy:n toimipiste, Asessorinkatu 1, 20780, Kaarina.
- Hybridimalli: Toimistopäiviä n. 3 päivää viikossa, joista osa Turussa ja osa Kaarinassa.
- Vakituinen, kokoaikainen työ
- Aloitus roolissa on joustavasti vapautumisen mukaan
Työtehtävät
Kirjanpitäjänä vastaat valikoitujen kansainvälistä liiketoimintaa tekevien konserniyritysten kirjanpidosta itsenäisesti, tarkasti ja laadukkaasti. Lisäksi avustat soveltuvin osin konsernin pääkirjanpitäjää kirjanpidon kokonaisprosessissa. Kirjanpidon osalta työtehtäväsi sisältävät muun muassa:
- Päivittäiset kirjanpidon kirjaukset sekä kuukausikirjanpito
- Osto- ja myyntireskontran hoito, tiliotekirjaukset, tilien täsmäytykset
- Käyttöomaisuuskirjanpito
- Tilinpäätöksen ja veroilmoituksen laadinta
- ALV raportointi sekä muut verotukseen ja viranomaisraportointiin liittyvät tehtävät
- Kirjanpidon prosessien ja toimintatapojen aktiivinen kehittäminen
Controllerina tuet valikoituja konserniyrityksiä hallinnollisissa tehtävissä ja osallistut niiden taloudellisen tilanteen seurantaan, analysointiin, ennustamiseen ja raportointiin. Controllerin tehtäviisi kuuluvat:
- Myyntilaskutus sekä myyntireskontran ylläpito
- Vuokrasopimusten hallinnointi ja laskutus
- Kustannusseuranta, mm. ostoreskontran ylläpidon kautta
- Johdon raportointi ja talouden ennustaminen, joiden pohjalta laadit johtopäätöksiä ja kehitysehdotuksia
- Prosessien, raportoinnin, analytiikan ja ennustemenetelmien aktiivinen kehittäminen
- Laatuprosessien tukeminen
- Osallistuminen yhtiöiden kehitysprojekteihin
Arvostamme
- Soveltuvaa koulutustaustaa
- Kokemusta kirjanpitäjänä (kirjanpito-, tilinpäätös-, arvonlisävero- ja vero-osaamista) ja/tai Controllerina toimimisesta
- Vahvaa kiinnostusta asioiden jatkuvaan kehittämiseen
- Oma-aloitteista ja itsenäistä työotetta sekä ongelmanratkaisukykyä
- Kykyä hoitaa työtehtäviä vastuullisesti, tarkasti sekä laadukkaasti noudattaen sovittuja aikatauluja
- Kykyä tuoda omia näkemyksiäsi esiin omaan vastuualueeseesi liittyvän toiminnan kehittämisessä.
- Avointa asennetta muutoksille
- Osaamista Netvisor, Procountor, L7 ja Lemonsoft järjestelmistä
Mitä HOY Invest tarjoaa sinulle
Kirjanpitäjä / Controller -rooli HOY Investillä tarjoaa monipuolisen näköalapaikan kansainvälistä liiketoimintaa harjoittaviin yrityksiin. Tehtävä yhdistää kirjanpidon sekä liiketoiminnan ohjauksen ja kehittämisen, ja sopii erityisesti kirjanpitäjälle, joka haluaa kasvaa kohti controllerin roolia ja laajentaa osaamistaan sisäisen laskennan alueella. Työssä korostuvat harkittu tekeminen sekä yhteinen tavoite tuottaa lisäarvoa liiketoiminnalle. Pyrimme mahdollistamaan keskittymisen työn sisältöön ja siten aikaa oman työn ja prosessien kehittämiseen. Työilmapiirimme perustuu avoimuuteen, keskinäiseen arvostukseen, luottamukseen sekä toisten tukemiseen. Halu oppia ja kehittyä on aidosti arvostettua – oppimista tuetaan aktiivisesti niin vertaistuen kuin koulutustenkin kautta. Saat käyttöösi kattavat työsuhde-edut, kuten pyöräedun, hyvinvointi- ja virike-edun ja lounasedun.
HOY Invest on vakaa ja arvostettu perheomisteinen konserni, jonka juuret ulottuvat yli 80 vuoden taakse. Pitkäjänteinen ajattelu, laadun korostaminen, innovatiivisuus ja kansainvälisyys näkyvät koko organisaation toiminnassa. Omistajaperheen jäseniä on vahvasti mukana sekä operatiivisessa toiminnassa että hallituksessa, mikä tuo päätöksentekoon jatkuvuutta ja inhimillistä näkökulmaa. Konserni panostaa aktiivisesti kestävään kehitykseen ja monissa sen yhtiöissä kehitetään parhaillaan vihreän liiketoiminnan ratkaisuja. Tämä tekee työstä merkityksellistä ja tulevaisuuteen suuntautunutta.
HOY Invest Oy on suomalainen perheomisteinen konserniyhtiö, jonka juuret ulottuvat yli 80 vuoden taakse. Yhtiö toimii emoyhtiönä monialaisessa konsernissa, johon kuuluu useita kansainvälistä liiketoimintaa tekeviä osakkuus- ja tytäryhtiöitä eri toimialoilta erityisesti teknologiateollisuuden ja elinkaaripalveluiden parista.
HOY Invest vastaa konsernin hallinnosta, liiketoiminnan kehittämisestä, sijoitustoiminnasta sekä taloudellisesta ohjauksesta. Konsernin liiketoiminnassa korostuvat kestävä kehitys, uusiutuvat energiaratkaisut ja teknologinen edelläkävijyys. Tämä monialainen ja kansainvälinen ympäristö tarjoaa asiantuntijoilleen mahdollisuuden kehittyä, vaikuttaa ja työskennellä merkityksellisten teemojen parissa.
Alun perin Raumalta lähtöisin olevan konsernin pääkonttori on muutaman vuoden ajan sijainnut Turussa, samoissa toimitiloissa osakkuusyhtiö Aeromon Oy:n henkilöstön kanssa.
- Osasto
- Taloushallinto & Pankki
- Sijainnit
- Turku
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
- Asiakasyritys
- HOY Invest Oy

Avila yrityksenä
Me Avilalla autamme organisaatioita menestymään rekrytointien ja psykologisten soveltuvuusarviointien avulla. Toimintamme perustuu läpinäkyvään, moderniin ja tiedolla johdettuun prosessiin, joka tukee organisaation päätöksentekoa prosessin kaikilla sidosryhmätasoilla.
HOY Invest - Kirjanpitäjä / Controller
Hakemuslomakkeen lataaminen