Icare Finland Oy (Revenio Group Oyj) – ESG Manager


Icare Finland (osa Revenio Group Oyj:tä) etsii ESG Manageria määräaikaiseen työsuhteeseen vastaamaan konsernin vastuullisuustyöstä.
Tehtävässä vastaat vastuullisuusraportoinnista, ESG-datan keräämisestä osana raportointiprosessia sekä vastuullisuusstrategian käytäntöön viemisestä. Huolehdit sääntelyvaatimusten noudattamisesta ja osallistut ESG-toiminnon kehittämiseen sekä olemassa olevien käytäntöjen ylläpitoon kasvavassa kansainvälisessä organisaatiossa.
Yhtiö on merkittävässä kasvuvaiheessa: Revenio ilmoitti huhtikuussa ostavansa ranskalaisen Visionix-yhtiön, ja yrityskaupan myötä yhtiön liikevaihto yli kaksinkertaistuu noin 250 miljoonaan euroon.
Toimisto sijaitsee Vantaalla, mutta voit työskennellä myös muutaman päivän viikossa etänä. Tehtävään sisältyy lisäksi matkustamista muihin toimipisteisiin ulkomaille, työsuhteen alussa noin 2–3 kertaa, ja tämän jälkeen satunnaisesti.
Tehtävä on määräaikainen 26.7.2027 saakka, ja aloitus tapahtuu kesäkuussa 2026. Työsuhteen jatkaminen määräajan jälkeen voi olla mahdollista suoriutumisesta ja liiketoiminnan tarpeista riippuen.
Työtehtävät ja vastuualueet
ESG-strategia ja toimeenpano:
Vastaat yhtiön ESG-strategian toteuttamisesta varmistaen sen linjauksen liiketoiminnan tavoitteiden ja sääntelyn kanssa
Teet tiivistä yhteistyötä Investor Relationsin, operaatioiden, hankinnan, toimitusketjun, tuotehallinnan, IT:n, HR:n sekä muiden toimintojen kanssa ESG-kriteerien integroimiseksi päätöksentekoon ja päivittäiseen toimintaan
Seuraat ja varmistat globaalien ESG-sääntelyvaatimusten noudattamisen
Vastaat ESG-riskienhallinnasta
Fasilitoit ESG Steering Groupin toimintaa ja pidät johtoryhmän ajan tasalla edistymisestä, keskeisistä päätöksistä ja esiin nousevista asioista
Integraatiotehtävät:
Vastaat ESG-integraatiosta yritysoston yhteydessä integraatiosuunnitelman ja yhtiön tavoitetason mukaisesti
Painopiste on erityisesti raportoinnin integraatiossa: varmistat laadukkaan datankeruun ja kehität raportointiorganisaatiota huomioiden monikansallisen kokonaisuuden ja yritysoston
Projektinhallinta:
Johdat tarvittaessa eri toimintojen välisiä projekteja varmistaen linjauksen, läpinäkyvyyden ja tavoitteiden saavuttamisen vastuullisuuteen liittyvissä kehityshankkeissa
Tunnistat ja priorisoit ESG-kehityskohteita organisaatiossa
Datan hallinta ja analyysi:
Vastaat vuosittaisesta ESG-raportointiprosessista sekä muusta ulkoisesta raportoinnista, mukaan lukien datan kerääminen, analysointi ja raportointi yhtiön vastuullisuustavoitteiden seurantaan
Varmistat toimitusketjun datayhteistyön ja tiedonsaannin yhteistyössä hankinnan ja operaatioiden kanssa
Kokemus ja osaaminen
Oikealta osaajalta odotetaan:
Useamman vuoden aikaisempaa kokemusta vastuullisuustyöstä
Ymmärrystä ESG-sääntelystä ja raportointistandardeista (VSME/ESRS/GRI) sekä päästölaskennasta (GHG Protocol ja muut menetelmät). EUBR-, PPWR-, ESPR- ja ISO-standardien tuntemus katsotaan eduksi
Vahvoja projektinhallintataitoja ja näyttöä eri toimintojen välisten kokonaisuuksien johtamisesta
Erinomaisia viestintä- ja sidosryhmätaitoja
Kykyä toimia globaalissa roolissa useiden sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa
Soveltuvaa korkeakoulututkintoa, ylempi korkeakoulututkinto katsotaan eduksi
Kokemusta projektien ja muutosten johtamisesta
Suomen ja englannin kielitaitoa
Mitä Revenio tarjoaa sinulle?
Työskentely Reveniolla tarjoaa mahdollisuuden olla mukana globaalissa terveysteknologiayhtiössä, joka on yksi johtavista silmänterveyden mittausratkaisujen toimittajista. Roolissa pääset mukaan yritysostojen jälkeiseen integraatiovaiheeseen, jossa ESG-toimintojen ja raportoinnin kehittäminen globaalisti antaa erinomaisen tilaisuuden vaikuttaa ja jättää oma kädenjälkesi. Johdon ja hallituksen vahva sitoutuminen vastuullisuusteemoihin varmistaa selkeän suunnan ja tuen sekä mahdollistaa asioiden edistämisen konkreettisesti. Monipuolisen roolin ja mukavien kollegoiden lisäksi Revenio tarjoaa työntekijöilleen joustavan hybridimallin, kilpailukykyisen palkkauksen sekä monipuoliset työsuhde-edut.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Hae tehtävään mahdollisimman pian, viimeistään kuitenkin perjantaihin 8.5.2026 mennessä lähettämällä CV:si ja palkkatoiveesi oheisen linkin kautta. Toimi kuitenkin pian, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Lisätietoja tehtävästä antaa Avilan rekrytointikonsultti Loviisa Mäki, loviisa.maki@avila.fi.
Revenio Group Oyj on suomalainen terveysteknologiayhtiö, joka kehittää ja toimittaa oftalmologisia laitteita ja ohjelmistoratkaisuja globaalisti. Revenio-konsernin silmän diagnostiikkaratkaisuihin kuuluvat iCare-brändin alla silmänpaineen mittauslaitteet (tonometrit), silmänpohjan kuvantamislaitteet, perimetrit ja kliiniset ohjelmistot. iCare on silmädiagnostiikan luotettu kumppani, joka tarjoaa lääkäreille nopeita, helppokäyttöisiä ja luotettavia työkaluja glaukooman, diabeettisen retinopatian ja silmänpohjan rappeuman diagnosointiin. iCare Solutions -kokonaisratkaisut tarjoavat digitaalisia kliinisiä työkaluja, jotka lisäävät tehokkuutta ja parantavat näönhoidon laatua.
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Avila yrityksenä
Me Avilalla autamme organisaatioita menestymään rekrytointien ja psykologisten soveltuvuusarviointien avulla. Toimintamme perustuu läpinäkyvään, moderniin ja tiedolla johdettuun prosessiin, joka tukee organisaation päätöksentekoa prosessin kaikilla sidosryhmätasoilla.