Oras Group - Sales Manager, DIY & Retail

Etsimme asiakasyrityksellemme Orakselle Sales Manager, DIY & Retail -tehtävään myynnin ja esihenkilötyön osaajaa vastaamaan DIY- ja retail-kanavan myynnistä ja asiakkuuksista Suomessa. Rooli yhdistää pienen myyntitiimin johtamisen sekä oman maantieteellisen myyntialueen asiakasvastuun. Rooli on organisaatiossa uusi, ja sillä vahvistetaan Oraksen panostusta DIY- ja retail-kanavaan. Kasvua haetaan erityisesti nykyisten asiakkuuksien kehittämisestä ja tuotevalikoiman laajentamisesta. Keskeisessä osassa on Gustavsbergin keramiikan ja kalusteiden näkyvyyden ja myyntiosuuden kasvattaminen.
Perustiedot
Sijainti: toivottu asuinpaikka on oman myyntialueen kannalta keskeisellä sijainnilla, kuten Jyväskylässä, Kuopiossa tai Seinäjoella.
Työskentelymalli: työskentely painottuu omalla myyntialueella toimimiseen ja asiakastapaamisiin. Espoon toimistolla käydään tarpeen mukaan, perehdytysvaiheessa useammin.
Tehtävä edellyttää liikkumisvalmiutta asiakastapaamisiin noin 2–3 päivänä viikossa tilanteen mukaan. Myyntialueen on suunniteltu kattavan Keski-Suomen ja Pohjanmaan.
Kokoaikainen, vakituinen työsuhde.
Aloitus tehtävässä: sopimuksen mukaan, mutta kuitenkin mahdollisimman pian.
Työtehtävät ja vastuualueet
Tehtävässä vastaat DIY- ja retail-kanavan myynnin kehittämisestä Suomessa kaikkien Oraksen brändien osalta. Kanavaan kuuluvat rautakauppaketjut, kuten K-Rauta, Bauhaus, S-ryhmä ja Stark, keittiövalmistajat sekä muutamat verkkokaupat. Työajastasi arviolta noin 30 % kohdistuu esihenkilötyöhön ja 70 % oman alueen myyntityöhön.
Keskeisiin työtehtäviisi kuuluvat:
Johdat, valmennat ja tuet myyntitiimiäsi, asetat selkeät tavoitteet ja seuraat suoriutumista. Pidät säännöllisesti yhteyttä aluemyyjiin ja varmistat sovittujen toimintatapojen noudattamisen.
Vastaat oman alueesi myynnistä, asiakassuhteista ja liiketoiminnan kehittämisestä. Vahvistat nykyisiä asiakkuuksia, tunnistat kasvumahdollisuuksia ja tuet uusien asiakkuuksien hankintaa.
Laadit ja toteutat kanavan myyntisuunnitelmat yrityksen strategian ja kaupallisten tavoitteiden mukaisesti. Suunnittelet seuraavan vuoden toimintaa ja kampanjoita yhdessä tiimin ja markkinoinnin kanssa.
Rakennat ja ylläpidät suhteita avainasiakkaisiin ja jälleenmyyjäkumppaneihin. Vastaat asiakasneuvotteluista ja kaupallisista sopimuksista sovittujen linjausten puitteissa.
Kasvatat Oraksen osuutta ja tuoteryhmien kattavuutta nykyisissä asiakkuuksissa. Erityisenä painopisteenä on Gustavsbergin keramiikan ja kalusteiden näkyvyyden ja myynnin vahvistaminen rautakaupoissa.
Seuraat myyntituloksia, markkinakehitystä ja kilpailijoiden toimintaa sekä ohjaat niiden perusteella myynnin painopisteitä ja ennusteita.
Mitä Oras odottaa sinulta?
Aiempaa myyntikokemusta ja näyttöä onnistuneesta asiakastyöstä. Kokemus toimialalta ei ole välttämätöntä, vaan motivoitunut asenne ja halu oppia ovat tärkeimpiä.
Kokemusta esihenkilötyöstä sekä kykyä johtaa ja tukea myyntitiimiä päivittäisessä työssä.
Ymmärrystä retail-markkinan ja ketjuohjatun toimintaympäristön toiminnasta.
Kyvykkyyttä keskustella ja toimia tiiviissä yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.
Itsenäistä sekä innostunutta myynti- ja työskentelyotetta.
Valmiutta liikkuvaan asiakastyöhön.
Suomen ja englannin kielen taitoa, ruotsin kielitaito katsotaan eduksi. Konsernikielenä Oraksella toimii englanti.
Visuaalinen silmä ja kokemus esimerkiksi kalusteiden, keittiöiden tai laattojen parista katsotaan eduksi.
Mitä Oras tarjoaa sinulle?
Oras tarjoaa uuden, itsenäisen myyntiroolin, jossa pääset kehittämään DIY- ja retail-kanavaa ja johtamaan omaa tiimiäsi. Työsi pohjana ovat Oraksen tunnettu brändi, vahva markkina-asema ja olemassa olevat asiakassuhteet. Gustavsbergin keramiikka ja kalusteet tuovat mahdollisuuksia laajentaa nykyisille asiakkaille tarjottavia tuotekategorioita. Tehtävässä yhdistyvät käytännön asiakastyö, myynnin kehittäminen ja esihenkilövastuu. Pääosin etänä ja asiakkaiden luona tehtävä työ antaa itsenäisyyttä oman työsi suunnitteluun.
Oras Group tarjoaa kansainvälisen työympäristön, jossa yhdistyvät tunnetut brändit, suomalaisen perheomistajan pitkäjänteisyys ja helposti lähestyttävä organisaatio. Kevyet hallinnolliset rakenteet antavat tilaa vaikuttaa, ja työntekijöitä kannustetaan kehittämään sekä omaa osaamistaan että yhteisiä toimintatapoja. Työnantajana Oras Group arvostaa avoimuutta ja reiluutta sekä työn ja muun elämän tasapainoa.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Hae viimeistään ke 28.10.2026 lähettämällä CV:si palkkatoiveineen oheisen linkin kautta. Rekrytointikumppanina toimii Avila Oy, ja lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Sini Okkonen, sini.okkonen@avila.fi.
- Sijainnit
- Jyväskylä, Seinäjoki, Kuopio
- Asiakasyritys
- Oras Oy
Avila yrityksenä
Me Avilalla autamme organisaatioita menestymään rekrytointien ja psykologisten soveltuvuusarviointien avulla. Toimintamme perustuu läpinäkyvään, moderniin ja tiedolla johdettuun prosessiin, joka tukee organisaation päätöksentekoa prosessin kaikilla sidosryhmätasoilla.